sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Kakku ystävälle

Lupasin ystävälleni kakun sen kunniaksi, että hän palasi kotimaahan pitkästä aikaa. Kakun suunnitteluun oli aikaa useita viikkoja, ja ehdinkin siinä ajassa miettiä moneen kertaan minkälainen "design" kuvaisi kaunista Marieta. Lopulta päädyin vaaleanpunertavaan ja hempeään värimaailmaan. Alusta asti selvää oli, että kakussa pitää olla vaaleanpunainen ruusu ja jotakin perhosteemalla; mielestäni ne kuvaavat kyseistä henkilöä niin hyvin. :) 
Oli kyllä ihanaa tätä suunnitella, ja vielä ihanampaa toteuttaa!  

Tässä kakku vaiheittain:


Täytteet: 
1. kerros: omena-inkiväärihillo, lemon curd, Flora Vispi
2. kerros: puolukkasurvos, lemon curd, Flora Vispi
Pinnalla: lemon curd, kermavaahto




Ympäriinsä Flora Vispiä.




Kerman päälle asetin marsipaani-sokerimassalevyn, johon olin painanut muotilla perhoskuvioita. (Vaikka ne tästä vähän heikosti näkyvätkin.)





Reunojen kermapursotukset tein pastavärillä värjätyllä Flora Vispillä. Oli melkoisen työlästä, koska kerma piti joka rimpsukerroksella vaihtaa. Pursotustaitojeni vajavaisuudesta huolimatta rimpsuista tuli lopulta melkolailla sellaiset, kuin olin suunnitellutkin. Pitää kyllä treenata tuota rimpsuhommaa lisää!




Pinnalle vielä vähän kimalletta, ruusu ja muutama koristehelmi.



Valmis! (Ups, lautasta ei sitten tullut putsattua...) 





Lopulta "Marie-kakku" nautittiin puutarhassa, syyssäiden vielä sen salliessa. Sankaritar luonnollisesti sai leikata ensimmäisenä. Maku oli mukavan tasapinoinen; raikkaan aromaattinen ja makea, ja täytyy sanoa että minusta tuli kertaheitolla lemon curd-fani! 
(Ja ensi kerralla sitten muistan siivota lautasenkin lopuksi....kröhöm.)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.



Kiitos kommentistasi! :)